Pikalaina tai pikavippi on yleisnimi kaikille nopeasti haettaville ja saataville vipeille. Pikavippejä tarjoavien yritysten määrä on kasvanut viime vuosina huimasti, ja markkinoilla onkin toimijaa moneen lähtöön. Kannattaakin olla tarkkana yrityksen luotettavuuden ja erilaisten lainaehtojen kanssa.
Pienlainayhdistyksen pikavippiyritykset ovat saaneet merkinnän kuulumisesta luotonantajarekisteriin. Kaikki yritykset saivat rekisterimerkinnän ilman huomautuksia tai lisäselvityspyyntöjä. -Tämä asettanee lopultakin pisteen spekuloinnille yhdistyksen jäsenten ja niiden vastuuhenkilöiden luotettavuudesta. Rekisteröinnin säätäminen pakolliseksi on ollut yhdistyksen tärkein yksittäinen tavoite, toteaa Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto.
Joulukuun alussa Ferratum osti Tekstivipin ja Vipmoneyn liiketoiminnot. Kummallisinta tässä on se, että yritysostokset tehtiin käteisellä. Kaikki kaupassa olleet osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Ferratumin johtaja iloisee silmin nähden siitä, että Ferratum osti kaksi Suomen vanhinta kännykkäluotottajaa.
Keväällä Kuluttajavirasto ja tietosuojavaltuutettu kävivät läpi kaikki pikaluottoyritykset ja huomasivat, että mukana olleista yrityksistä suurimmalla osalla oli toimintatavoissa parantamisen varaa. Kuluttajavirasto lähetti kirjeen 43 yritykselle, jotka eivät lainavaatimuksista huolimatta korjanneet tunnistautumismenetelmäänsä vahvaksi, esittäneet selvästi vuosikorkoa tai maksoivat lainan asiakkaan tilille yöaikaan. Kuluttajavirasto uhkasi yrityksiä markkinointikiellolla ja tämä onkin saanut useimmat yritykset tekemään vaadittavat korjaukset. Tietosuojalautakunta [...]
Lainamarkkinat tekivät kattavan pikavippivertailun lokakuussa. Vertailua tehdessä havaittiin, miten pikavippiyritykset edelleen jättävät todellisen vuosikoron ilmoittamatta markkinoinnissa ja näin toimivat lainvastaisesti. Toinen havaittavissa oleva trendi on se, että todellinen vuosikorko lasketaan ilman tekstiviestikuluja, jolloin todellinen vuosikorko saadaan näyttämään paljon kilpailijaa alhaisemmalta. Itse asiassa useimmilla pikavippiyrityksillä on verkkosivunsa alareunassa teksti: ”Lainan kustannuksiin tulee lisäksi laskea tekstiviestikulut, jotka [...]
Kotitalouksien asuntolainataakka kasvaa entisestään. Tilastokeskuksen tekemän raportin mukaan vuoden toisella neljänneksellä asuntoluotot kasvoivat seitsemällä prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Kesäkuun lopussa asuntoluottojen määrä oli noin 76 miljardia euroa. Yhteensä kaikkia luottoja kotitalouksilla oli noin 101 miljardia euroa.
- edullisinta lainaa saa Hansalainasta, Monetista ja Pikavippi.fi:stä Lainamarkkinat.fi verkkosivusto keräsi viikolla 10 kaikkien suomalaisten pikavippiyritysten vuosikorot ja lainan kulut 50 euron lainalle, 100 euron lainalle ja 200 euron lainalle. Selvityksen mukaan pikavippien korot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi 200 euron lainasta voi joutua maksamaan kuluja toisessa yrityksessä 38 euroa ja toisessa 182 euroa. Suurin hintahaitari on [...]
Pikavippiyhtiön Topa Finance Finlandille sattui erittäin huolestuttava moka alkuviikosta. Sanomalehti Karjalaisen verkkosivuilla julkaistun uutisen mukaan yhtiö oli lähettänyt asiakkailleen saldotodistuksen yhteydessä linkin yhtiön intranetiin, josta avautui yhtiön asiakaslistat. Listoissa kävi ilmi ihmisten henkilö- ja luottotiedot. Tapaus liittyi Topa Finance Finlandin Osuusluotto.fi –vippisivustoon. Topa Finance Finlandin emoyhtiön Euroloan Consumer Financen toimitusjohtaja Pauli Hentunen myöntää, että sähköpostilinkin [...]
Pikavippien suosio ei ota laantuakseen. Suomessa myönnettiin kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 270 000 pikavippiä. Pikavippien yhteenlaskettu lainasumma oli vajaat 43 miljoonaa euroa, joten keskimääräinen lainasumma pikavipeissä on noin 160 euroa.
Pikavippilainat ovat Pääesikunnan mukaan aiheuttaneet taloudellisia ongelmia varusmiehille, jotka eivät pysty vähäisistä päivärahoistaan maksamaan pikalainoja takaisin. Pääesikunta on saanut tietonsa suoraan kentältä joukko-osastojen sosiaalikuraattorien kautta. Lue Helsingin Sanomien artikkeli.