Euroopan keskuspankki on jo pitkään pitänyt ohjauskorkonsa yhdessä prosentissa, mutta merkit sen nousemista ovat jo ilmassa. Ekonomistit ovat arvioineet, että korko pysyy matalana vielä vuoden loppuun mennessä, mutta sen jälkeen reaalitalouden elpyminen alkaa näkyä myös ohjauskoroissa. Jos ohjauskorko nousee odotettuun 3-4 prosenttiin, tarkoittaa se lainanottajalla korkojen nousemista 5-6 prosenttiin, sillä ohjauskoron päälle tulee vielä pankin […]
Nyt on verkkoon avautunut uusi lainoihin erikoistunut sivusto. Kannattaa käydä tutustumassa: Lainamarkkinat. Sivustoon on kerätty kaikki uutiset lainamarkkinoilta. Paljon hyödyllistä luettavaa lainaa harkitsevalle tai jo sellaisen omaavalle.
Euroopan keskuspankki piti ohjauskorkonsa yhden prosentin tasolla odotetusti. Uutistoimisto Bloomberg haastatteli asiantuntijoita ja heidän mukaansa korkotaso saattaa nousta jo joulukuussa. Talouden elpyessä korkotasoa tulisi nostaa ja keskuspankin tulisi lopettaa muut elvytystoimenpiteet. Ilman näitä toimenpiteitä markkinat ylikuumenevat ja inflaatio kiehahtaa.Euroopan keskuspankin ongelma on se, että Yhdysvaltain keskuspankki näyttäisi haluavan pitää korot alhaalla niin kauan kuin mahdollista […]
Ulkomailta ostettujen, käytettyjen autojen omistajat saavat palautukset autoverosta loppuvuodesta. EY-tuomioistuimen maaliskuussa antaman tuomion ansiosta kymmenettuhannet autonsa muista EU-maista tuoneet saavat veroja takaisin. Tuomioistuimen päätöksellä yksityisten ihmisten ei tarvitse enää maksaa arvonlisäveroa tuoduista autoista. Ennen päätöstä yritykset pystyivät vähentää alvin verotuksessa, mutta yksityiset eivät.Tulli palauttaa veron oman järjestelmiensä kautta automaattisesti joten palautusta saavien ei tarvitse huolehtia […]
Seppo Sairanen oli vuonna 2004 ehdolla Ernst & Young Entrepreneur of the Year -palkinnon saajaksi. Voitto meni Kirsti Paakkaselle, joka raadin mukaan oli toteuttanut ”amerikkalaisen unelman” suomalaisille. Muut valtakunnalliseen yrittäjien loppukilpailuun valikoituneet suomalaiset yrittäjät olivat Beltton-yhtiöstä Heikki Vienola, Digiasta Pekka Sivonen, Ponssesta Einari Vidgrén, Scanfilsta Jorma J. Takanen, Savcor Groupista Hannu Savisalo, Suomen Varamiespalvelusta Mauno […]
Ennusteet erittäin matalasta inflaatioista syövät talletukista maksettavaa korkoa. Talletukselle saa tällä hetkellä hyvällä tuurilla korkoa noin 2% mikä on ronskia pudotusta vuoden 2008 helmikuuhun verrattuna. Silloin korkoa maksettiin keskimäärin noin 4,5%.
Asuntolainaa ottaneille tämä on positiivinen asia, mutta säästäjille korkojen tippuminen markkinakorkojen tahdissa on ikävä uutinen.
Euroopan keskuspankki (EKP) suunnittelee nostavansa ohjauskorkoaan heinäkuun alussa. Syy ohjauskoron nostopaineisiin on inflaation kiihtyminen. Ohjauskoron nousu vaikuttaisi suoraan asuntolainojen suosittuihin Euribor-viitekorkoihin. EKP:n toistaiseksi vielä vahvistamaton ohjauskoron nousu siirtyy toteutuessaan markkinakorkoihin, minkä seurauksena 12 kuukauden euribor nousee yhä selkeämmin yli viiden prosentin rajan.Tämän vaikutus esimerkiksi yrityskauppojen toteutumiseen saattaisi olla negatiivinen, sillä raha muuttuisi kalliimmaksi.Lue Helsingin Sanomien artikkeli.
FIMn perustaja Seppo Sairanen aikoo perustaa uuden investointi pankin, joka kilpailisi FIM ja Glitnirin kaltaisten pankkien kanssa.
Seppo Sairasen mukaan pankki rekrytoi noin 60-80 alan ammattilaista, jotta liiketoiminta saadaan kunnolla käyntiin.
Pankin palveluihin kuuluvat niin yksityisten varainhoito ja luototus kuin coroprate finance eli yritysten varainhoitopalvelut.
Toistaiseksi liiketoimintahenkilöstöstä on pestattu Glitnirin pääanalyytikko Kim Gorschelnik. Sairanen perustelee uuden investointipankin perustamista […]
Suomalaiset pankkikortit ovat katoamassa markkinoilta. Pankit myyvät asiakkailleen kansainvälisiä Visan ja Mastercardin debit-kortteja, jotka toimivat pankkikortin tapaan. Ongelmaksi tämän muodostaa se, että kuluttajahinnat nousevat uusien korttien myötä, koska debit-ostoista peritään kauppiaalta perinteistä pankkikorttia suurempi maksu.
Sampo Pankin kokema asiakaskato on todellisuudessa tuntuvasti yrityksen itsensä esittämiä julkisia arvioita suurempi. Sampo arvioi muutamia viikkoja sitten menettäneensä noin 5000 asiakasta. Yhtiön mukaan arviota ei tarvitse tarkentaa ennen kesää. Nyt todenmukaisemman arvion ovat esittäneet Sammon kilpailijat: Nordea ja OP-Pohjola-ryhmä kertovat saaneensa pääsiäisen jälkeen Sampo Pankista yhteensä lähes 20 000 uutta asiakasta. Määrä on yhä […]