Korot laskevat, marginaalit nousevat

Kirjoitettu Perjantai 16 Tammikuu 2009

Aamulehti uutisoi 8.tammikuuta lainojen marginnalien nostosta.

Viitekorkojen vaihtajat saavat joutua yllättymään. Pankki voi halutessaan samanaikaisesti nostaa marginaaliaan. Marginaalista sovitaan kuitenkin aina asiakaskohtaisesti.
-Pankeissa on viitekoron laskun ehtona edellytetty, että marginaalia nostetaan, sanoo Pankkialan asiakasneuvontatoimiston johtaja Erik Sirén.
Monet pankit pitävät kuitenkin kiinni siitä, ettei marginaalia nosteta. -Se kuitenkin on mahdollista jos viitekorkoa joudutaan muuttamaan kesken juoksukauden, sanoo Sampo Pankin Sisä-Suomen aluejohtaja Antti Korri.
Tampereen Seudun Osuuspankin toimitusjohtajan Olli Lehtilän sanoo, että ”marginaalista keskustellaan, jos kysymys on selkeästi uuden lainan nostoon verrattavasta tapahtumasta.”
- Jos vain muutetaan lainan viitekorkoa, niin laskutamme koronmuutoksesta sovitun palkkion, 150 euroa, Lehtilä sanoo.
Viitekorkojen vaihtoneuvotteluja on pankeissa käyty viime kuukausina paljon. Monia houkuttaa kolmen ja kuuden kuukauden euribor, mutta myös yhden kuukauden euribor on alkanut kiinnostaa monia lainanottajia.
Pankit eivät ole halukkaita sitomaan pitkiä asuntolainoja kuukuden viitekoroihin. Finanssialan keskuliitto on samaa mieltä. Asuntolainojen kehotetaan menemään mahdollisimman vakaisiin viitekorkoihin.
- Kuukausierän vaihtuminen kerran kuukaudessa voi helposti aiheuttaa ongelmia. Jos lainanhoitotililtä puuttuu kymmenen senttiä, ei suoraveloitus mene läpi, sanoo Tom Miller Nordeasta.



TOP Pikavipit


Everyday - 300 euroa lainaa nopeasti

Everydaylta saat 300 euron luottorajan vapaaseen käyttöösi. Yli 18-vuotiaille, ei kiinteitä vuosi- tai kk-maksuja.

Ferratum - lainaa 50-1000 euroa

Ferratumilla ei ole piilokuluja. Yli 18-vuotiaille. Laina-aika 15-90 pv.

TOP Kulutusluotot


Yli 25-vuotiaille, laina-aika 1-12 v. Freedom hakee tarjoukset markkinoiden parhaista kulutusluotoista puolestasi - yhdellä hakemuksella!

Ok Money - 400 euroa tilillesi ilman vakuuksia

Pikavippi 50-1000€, laina-aika 14-90 päivää, yli 18-vuotiaille

Tähän tekstiin ei olle vielä kommentoitu.

Kommentoi

(vaaditaan)

(vaaditaan)



RSS-seuranta tämän tekstin vastauksiin | TrackBack